79€
(normaalisti 129€)
Super varhaisen
tilaajan etu:
79€
(normaalisti 129€)

SOINNUT JA OTTEET KITARALLA
Kitaraa soitetaan tyylistä riippuen pitkälti erilaisilla soinnuilla ja otteilla. Sointu tarkoittaa yksittäisistä äänistä muodostuvaa, kahden tai useamman äänen rypästä ja otteella tarkoitetaan yleensä kaulakädelle tyypillisiä “asentoja”. Sointujen harjoitteleminen voi olla aloittelijalle haastavaa, sillä kitaransoitto on tottumattomille sormille sekä kielten painamisen aiheuttaman rasituksen että hienomotorisen jumpan johdosta täysin uudenlainen aktiviteetti. Kehitys on kuitenkin ensimmäisten päivien ja viikkojen aikana erittäin nopeaa ja jo muutamalla yleisimmällä soinnulla voi soittaa käytännössä enemmän kappaleita kuin yhden elämän aikana ehtii harjoittelemaan.
Sointudiagrammi
Sointudiagrammin lukeminen on äärimmäisen tärkeää, mutta onneksi
myös hyvin helppoa. Sointudiagrammissa esitetään graafisesti kitaran
kaula ja pieninä palloina kaulalla sijaitsevat sointuun kuuluvat äänet.
Usein diagrammi sisältää pallojen sisässä myös numerot, jotka kertovat,
millä sormella ääni kuuluu ottaa.
Yleisimmät soinnut ja mm sointudiagrammin lukemista voit opetella
Suuri sointuopas -kurssillamme.
Välihuomio! Aloittelijan kannattaa omaksua heti alkuun oikeanlaiset
otteet ja asennot. Aivan kuin kuntosalillakin, kitaransoitossa vääränlaiset
asennot voivat johtaa kehon rasittumiseen vakavillakin tavoilla.
Avosoinnut
Avosoinnuilla tarkoitetaan sointuja, joiden sisältävistä äänistä vähintään yksi soitetaan kitaran “vapailta” tai “avoimilta” kieliltä, eli niin, että kieleen ei kosketa, vaan se saa soida vapaana.
Perusvirityksellä kitaran kielten äänet ovat E, A, D, G ja B. Soinnuista puhuttaessa duurisoinnut merkitään yleensä pelkästään yhdellä perussävelen mukaisella kirjaimella ja mollisoinnut m-liitteellä. Tällöin esimerkiksi C-duurisointu on C ja C-mollisointu on Cm. Yleisimpiä avosointuja ovat esimerkiksi C, G, E, Em, D, Dm, A ja Am. Aloita avosointujen harjoittelu Akustisen kitaran alkeiskurssilla lunastamalla ilmainen kokeilu vaikka heti!
Voimasoinnut, eli vitossoinnut
Voimasoinnut ovat rock- ja heavykitaroinnin peruskauraa ja samalla kitaransoiton helpompia asioita, sillä ne sisältävät vain kaksi ääntä. Voimasoinnuista käytetään myös nimeä vitossoinnut. Nimitys tulee siitä, että perussävelen lisäksi sointu sisältää sävellajin viidennen sävelen, eli kvintin. Periaatteessa minkä tahansa sointukierron voi yksinkertaistaa vitossoinnuiksi, mikä tekee esimerkiksi bändisoiton aloittamisesta helppoa. Oiva tapa treenata vitossoinnut on Sähkökitaran alkeiskurssi.
Toinen nimiyhdistelmä, miksi voimasoitnuja kutsutaan on power-sointu. Sana tulee englannin kielen "power-chord" termistä, joka on suomeksi siis voimasointu.
Barre-soinnut
Barre-soinnut tai barré-soinnut ovat sointuja, joiden otteessa
kaulakäden etusormi toimii capon tapaisesti, painaen kitaran
kaikkia kieliä tietystä nauhavälistä. Ote voi olla varsinkin aloittelijoille
raskas soittaa, mutta sen hallitseminen avaa kitaran kaulalta ovet
täysin uusiin sfääreihin. Barre-sointuotteen oppimisen jälkeen sointujen
maailmassa ei käytännössä ole enää isoja rajoitteita.
Barre soinnut opit näillä kokonaisuuksilla:
Sointukierrot ja sointuasteet
Useimmat kappaleet mukailevat tiettyjä normeja ja suuntaviivoja. Näitä ovat muunmuassa kappaleiden rakenteet ja niiden sointukierrot. Sointukierto on käytännössä sarja sointuja, joista jokin kappaleen osa, kuten kertosäe koostuu. Monet kappaleet käyttävät samoja hyväksi havaittuja sointukiertoja, koska niiden tunnelma sopii vaikkapa länsimaisen pop-musiikin estetiikkaan.
Yksi tällainen kierto on esimerkiksi I-IV-V. Mitä tämä tarkoittaa? Sointuasteet merkitään roomalaisilla numeroilla, joten tämä kierto suomentuu seuraavasti: 1, 5, 4. Ensimmäinen numero kertoo sävellajin perussävelen ja seuraavat numerot kertovat sointujen suhteesta perussäveleen. Mikäli ensimmäinen sointu on C, toinen sointu on C-duuriasteikon viides sävel ja kolmas C-duuriasteikon neljäs sävel.
Kvinttiympyrä
Musiikin teorian tunteminen tuo varmuudella taitoa ja tietoa jo olemassa olevan soitinhallinnan lisäksi. Kun tiedät miten musiikin ilmiöt ja lainalaisuudet toimivat, sinun ei tarvitse perustaa kaikkea tekemisestäsi kokeilemiselle ja arvailulle. Jos musiikinteoria on sinulle melko tuntematon aihepiiri, suosittelen tutustumaan Perttu Pölösen tekemään kurssiin aiheesta.
Kullakin sävellajilla on omat sävelensä, jotka muodostavat asteikon, jonka pohjalta luodaan melodiat sekä soinnut. C-duurin sävelet ovat c, d, e, f, g, a ja b.
Kvintti tarkoittaa viiden sävelaskeleen päässä olevaa sointua tai säveltä. C:n kvintti on G (c, d, e, f ja g). Kvinttiympyrässä on esitetty kaikki sävellajit kvintin päässä toisitaan. Ne etenevät tällöin myös etumerkkijärjestyksessä, joka auttaa helposti muistamaan kaikkien sävellajien etumerkit. Lue lisää blogistamme tai tutustu Antti Haatajan oppituntiin aiheesta.



AIHEESEEN LIITTYVÄT KURSSIT:
Katso kaikki kurssit
Rockway tarjoaa sinulle kaiken, mitä tarvitset soittoharrastuksesi aloittamiseen, ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Tuhansia videosisältöjä nuotteineen ja taustanauhoineen käyttää jo yli 100 000 suomalaista. Nyt on sinun vuorosi!