79€
(normaalisti 129€)
Super varhaisen
tilaajan etu:
79€
(normaalisti 129€)

SÄESTYS JA KOMPPAUS
Solistisen soiton lisäksi kitara on yleinen säestysinstrumentti ja säestyssoitossakin sen juuret ulottuvat aivan soittimen historian alkuun. Säestäminen tapahtuu usein joko näppäilemällä tai komppaamalla kappaleen sointuja. Komppaamisella tarkoitetaan rytmikästä soitantaa, jossa komppikäsi (tai plektrakäsi) tekee suurimman työn. Säestyksen ja komppauksen tarkoitus on luoda pohja laululle tai muulle solistiselle vastineelle.
Kitara on monipuolinen komppaus- ja säestyssoitin. Sillä on mahdollista soittaa jopa kuusiäänisiä sointuja yhdistettynä rytmisiin elementteihin. Nykymusiikissa esimerkiksi Ed Sheeran on onnistuneesti tuonut esiin kitaran ominaisuuksia myös perkussiivisena soittimena ja Rockwayn opettajanakin toimiva Petteri Sariola on yhdistänyt soitossaan sekä rytmisen että solistisen soiton.
Komppauksen alkeet kitaralla
Kitaran alkeiden hallitsemiseen kuuluu vahvasti myös komppaus. Peruskomppitekniikka yleisimmillä avosoinnuilla tapahtuu ns. harjauskomppitekniikalla, joka tarkoittaa oikean käden edestakaista pysähtymätöntä liikettä. Harjauskomppaamisessa tapahtuu kahdenlaista liikettä; plektran alas- ja ylöslyöntejä vuorotellen soitettuna. Tätä komppia voi luonnollisesti soittaa myös sormella. Harjauskomppi ja muut yleiset kompit, kuten esimerkiksi leirinuotiokomppi, opetellaan Säestäminen akustisella kitaralla -kurssilla.
Kun osaat muutaman perussoinnun ja peruskompin, voit käytännössä soittaa satoja tunnettuja biisejä. Tom Stillmanin tekemälä Helpot biisit -kurssilla perehdytään nimeomaan näihin helppoihin komppeihin ja biiseihin. Täältä löydät myös muutaman pop/rock- esimerkin, mitkä soveltuvat hyvin vasta-alkajille. Hyviä kokonaisia harjoitusbiisejä löytyy täältä.
Erilaiset kitarakompit ja tyylit
Hyvän komppikuvion kehittämiseen vaikuttaa mm. kappaleen tempo, tyyli, kolmimuunteisuus vs. tasajakoisuus, tunnelma, rumpukomppi ja niin edelleen. Kitarakuvio on sovitettava muuhun musiikkiin ellei kappaletta ole sävelletty kitarakuvio edellä.
Yleisimmät aika-arvot kompatessa ovat 8-osat sekä 16-osat. Näihin vaikuttaa kappaleen tempo sekä genre. Esim. funk-musiikissa suositaan 16-osia kun taas perinteisemmässä pop-musiikissa käytetään enemmän 8-osia.
Komppikuviota luodessa pyritään selkeään rytmiin, joka ei ole yhtä tai kahta tahtia pidempi. Mikäli kuvio muuttuu koko ajan, tuo se soittoon epämääräisen tunnelman, josta kuulija ei saa otetta.
Komppaustyylejä on useita ja ne vaihtelevat hyvin paljon musiikkityylistä riippuen. Erilaisiin komppaustyyleihin perehdytään muunmuassa seuraavilla Rockwayn kursseilla:
Petteri Sariolan perkussiiviseksi fingerstyle -soitoksi kutsuttavaan kitarointiin on mahdollista tutustua tarkemmin In the style of Petteri Sariola -kurssillamme
Näppäily kitaralla
Sorminäppäily kitaralla mahdollistaa täysin erilaisten asioiden soittamisen kuin mihin pystytään plektraa käyttämällä. Tämä tekniikka eroaa myös täysi nharjakompista tai leirinuotiokompista. Sorminäppäilyä voidaan käyttää komppaamisen muotona, solistisessa tarkoituksessa tai vain useampien liikkuvien melodialinjojen soittamisessa samanaikaisesti.
Siinä missä oikean käden osalta plektraa käytettäessä meillä on kaksi liikkuvaa tekijää, ylös- ja alaslyönti, sorminäppäilyssä niitä on viisi eli kaikki oikean käden sormet. Erinäisillä harjoituksilla saadaan vahvistettua kunkin sormen independenssiä sekä yhteistyötä. Peukalo soittaa yleensä bassolinjoja, etu- ja keskisormi sointusäveliä ja nimetön ja pikkurilli ylimpien kielien melodiaosuuksia.
Toisinaan taas saatamme käyttää kaikkia sormia samanaikaisesti tai soittaa peukalolla bassosäveliä ja lopuilla sormilla samanaikaisesti sointusäveliä.
Kitaran näppäilystä ja säestämisestä näppäilemällä saat lisätietoa muunmuassa seuraavista kursseistamme:

KOMPPAUKSEEN LIITTYVÄT KURSSIT:
Katso kaikki kurssit
Rockway tarjoaa sinulle kaiken, mitä tarvitset soittoharrastuksesi aloittamiseen, ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Tuhansia videosisältöjä nuotteineen ja taustanauhoineen käyttää jo yli 100 000 suomalaista. Nyt on sinun vuorosi!